Nousin junaan 11:07 ja vilkutin Matille ikkunasta. Se tuli saattamaan mua asemalle, kun ei itse lähtenyt mukaan. Toisaalta, ihan hyvä ettei lähtenyt. Mulla oli kyllät tosi kivaa itseni kanssa, hahaa! Mua jännitti melkolailla, joten unohdin sitten siinä aamukiireessä syödä. Nice. Olin mä syönyt viilin ja pienen kroissantin, mutta sillä ei pitkälle pötkitä. Olis ollu esim. ihan jees ostaa asemalta edes joku juoma, mutta ei, mä ostin uusimman Trendin... Kuvasin muuten junassa, kuinka vesipisarat kiisi ikkunaa pitkin, ehkä lisään sen tähän postaukseen, jos kerkiän.
Hyppäsin pois junasta ja juoksin Tikkurilan ah, niin ihanaan "kauppakeskukseen". Ostin kroissantin (taas??) ja cociksen ja lähdin tyytyväisenä talsimaan kohti Vernissaa. Annoin DVDn tekniikasta vastaavalle ja ilokseni sain kuulla, että se muisti mut viime vuodelta. Kamalaa, kun en voi jännitykselleni mitään, posket alko punottaan ja kainalot ja kädet hikos. On tosi vaikeaa sanoa omalle autonomiselle hermostolle, että nyt saa riittää, ei tää oo niin paha homma. Kaikenlisäks oli tosi kiva, kun tiesin, että mun video näytetään vikana, eli siinähän oli sellaiset kolme tuntia aikaa jännittää, jes!
Kakkossaliin virtasi väkeä ja tunnistin yhden, joka oli mun kanssa viime vuonna elokuvajatkokoulutuksessa. Tajusin, että olin jälleen kerran nuorin elokuvantekijä, kaikki oli varmasti yli kakskymppisiä ja kokeneita. Eipä se minua haitannut, mua kiinnosti kovasti mitä ne on mieltä mun leffasta.
Sain nähdä paljon erilaisia leffoja, oli pari yli vartin pituista, joista näytettiin vain pieni näyte, oli kauhuleffaa, uneton48 -leffoja, film noiria ja kokeellisia elokuvia. Niistä jää aina niin paljon käteen, vaikkei tekis mitään sen tyyppistäkään leffaa tulevaisuudessa, niin niistä insiproituu niin valtavasti. Huomaa, että aivot muokkautuu uudelleen ja alkaa puhua erilailla. Eniten jäi mietityttään elokuva I will make you hurt, se kolahti muhun niin hyvin ettäh! Se oli ihan sairaan ihana, en tiedä voiko sitä katsoa jossain, mutta elokuvaohjaajan blogin löysin, tässä linkki!
Leffat hupeni ja mua jännitti niin maan perkeleesti. Harmitti vähän, kun tosi moni lähti kesken kaiken pois, eli saliin jäi loppujen lopuks melko vähän porukkaa. Kun mun leffa alko pyörimään, kuulin pari hymähdystä, eli nappiin meni. Siis se, että kun mulla on sellainen surrealistinen ote ja kun mä ite katon surrealistista taidetta, mäkin koen sellaisen "hymähdyksen". Eli jotain tuttua, johon on lisätty jokin yllättävä käänne, joka aiheuttaa vatsan pohjassa sellaisen hassun tunteen. Esimerkiksi vaikka Mona Lisa, jonka suupielet on kääntyny alas päin, sehän olis aika hullua, kun on tottunut siihen ajatukseen, että Mona Lisahan nimenomaan hymyilee, mutta kukaan ei ole nähnyt sen olevan surullinen. Jotenkin näin.
Oli mun vuoro olla piinapenkissä, eli sohvalla kaikkien edessä ja pöydän takana istui Saara Saarela ja AJ Annila. Mulla oli kuulemma ihan omanlainen ote tossa elokuvan teossa, ihanan visuaalinen ja upeasti osaan kikkailla äänen ja kuvan kanssa. Taas kerran verrattiin Kiasmaan ja siihen Ylen ihanaan mainokseen, en muista sen nimeä, mutta se, jossa on miehen rauhallinen ääni taustalla ja lapsia mattoon käärittyinä ja tyyppejä metsässä yms. Uusin juttu oli, että mua verrattiin Sofia Coppolaan ja se lämmitti mieltä. Mutta tälläkään kertaa ei voitu ymmärtää sitä, että runo on eri kuin mitä videossa tapahtuu. Sitä vaan kukaan ei oikein ymmärrä, en halua tehdä ite mitään alleviivaavaa, niin kuin että runossa sanotaan "laukaisu" ja sitten siinä olisi ase... Ite en osannut siellä edessä selittää kauhean hyvin, koska mun pään sisällä vallitsee sellainen kaaos ja sanaryöppy, ettei se koskaan tule mielekkäästi ulos. Ainakaan kovin järkevästi.
Mutta ilahduin, kuinka se tekniikkamies siellä takana muisteli mun vanhoja leffoja (Kaikki on kauniimpaa ja TÄSSÄ KUVASSA pääni on suurempi kuin kaupunki) ja kehui paljon. En halua olla mitenkään ylimielinen, eli älkää ymmärtäkö tätä väärin, jos sanon, että tarvii aika paljon aivokapasiteettia, että pystyy ymmärtämään mun leffoja ja myöskin mun äidin runoja. Vähän niin kuin se joka kuuntelee räppiä ja se joka kuuntelee Bachia, niin ei niiden maailmat kohtaa yhtään. Se joka vihaa klassillista musiikkia, ei ymmärrä sitä: se kuulee, että joo, on viulua ja on pianoa, mutta ei nää esimerkiksi värejä, sanoja tai sen yhteiskunnallista merkitystä kappaleen sävellysvuonna. Ihmiset on liian kaavamaisia, kun jotain on tehty aina niin sitähän tehdään aina. Mun mielestä on ihanaa mennä pintaa syvmmälle ja rikkoa sitä kaavamaista rakennetta, että kaikella pitäisi olla joku oma symbooli ja joku selitys sanakirjassa. Ni.
Tulipas melkoinen sanaoksennus. Vernissan jälkeen juoksin tukkaputkalla junaan, tai siis no, ensin väärälle raiteelle ja sitten vaan hyppäsin junaan ja huusin vaunussa olijoille, että KAI TÄÄ MENEE TAMPEREELLE??! Ja onneksi meni. Mutta menin istuun vahingossa johonkin fakin extraluokkaan, joka makso 6 euroa enemmän, siis pendolino + 6 euroa enemmän siitä, että tarjolla on keksejä, pannukahvia ja vettä, jess! Mutta onneksi oli sen verran rahaa, ettei se haitannut. Mua harmittaa, kun en voinut jo lauantaina olla kattelemassa leffoja, tai edes olla koko sunnuntaipäivää, mutta ei se mitään, taas sain paljon inspiraatiota mun seuraavaan prokkikseen. Jees, tällästä!
My film TAKE AWAY was praised and compared to Sofia Coppola's movies, yay! I wish my movies would be on display somewhere like Kiasma... Maybe some day! The video above: I shot few things while travelling to Tikkurila and used just random music from movie The tree of life
~ Minni ~
