perjantai 22. elokuuta 2014

They said that love was the secret ingredient in sex, but, to me, love was just lust, with jealousy added.

Leffoja pukkaaa! Tässä runovideo, jonka tein yhtä kilpailua varten:

Haluan syödä sinut from Mikaela Välipakka on Vimeo.

Ja sitten leffa, jota aloin kuvata jo huhtikuussa! Tittididiiiii, Veeti Kallion Vereslihalla -levyltä "Et koskaan yksin jää"! Minä kuvasin Veetistä otetut pätkät ja ohjasin ja Arttu kuvas loput. Oli kyllä mielettömät kuvaukset ja olin itse asiassa melko yllättynyt, että lopputulos oli juurikin sellainen mitä halusinkin sen olevan. Tässä taas todiste siitä kuinka nollabudjetilla ja talkoovoimilla syntyy jotain mieletöntä! Olkaa siis hyvä:

Veeti Kallio - Et koskaan yksin jää from Mikaela Välipakka on Vimeo.

Tamkissa on ollut ihanaa. Ihan mielettömän ihania ihmisiä, voi että. Ja oon superinnoissani mun tulevasta näyttötyöstä, siitä tulee huikea! Ja tällä hetkellä teen muuttoa Amurista Kalevaan Matin ollessa Espanjan auringon alla. P.s. Matti ei tiedä muutosta mitään, hähähä!! Ihanaa yllättää se sitten kun se sunnuntaina tulee :) 

~ Minni ~ 

tiistai 19. elokuuta 2014

Perhaps the only difference between me and other people was that I've always demanded more from the sunset

En tiedä mistä aloittaisin. On ehtinyt tapahtua niin paljon asioita, etten pysy enää perässä.
     Kesäloma oli minulle elämäni vaikeinta aikaa. Pian luovutin, en enää ottanut kesää tosissani enkä asettanut mitään tavoitteita sen suhteen. Keskityin päivä kerrallaan siihen, että pysyisin hengissä. En ala ykistyiskohtia kertomaan, ne kuuluvat läheisilleni ja hyvä niin. Voin kuitenkin kertoa, että valoa alkoi näkyä tunnelin päässä.
     Heinäkuun viimeisenä päivänä sain tietää, että olin päässyt TAMKiin elokuvan ja television koulutukseen. Sairauteni vuoksi en osannut nauttia onnistumisestani, mutta se tieto kuitenkin täytti minut onnellisuudella ja asialla, jota olin jo pitkään kaivannut: varmuutta tulevaisuudesta. Vaikka olin huonoimmillani pääsykokeissa (itkin mm. koulun vessassa) pääsin kuin pääsinkin sisälle. Olin jälleen onnistunut puristamaan itsestäni viimeisimmätkin mehut, että pääsin toivottuun lopputulokseen. 
     Meillä oli jo pitkään ollut huolta poikaystäväni kanssa kodistamme. Se muuttui päivä päivältä ahdistavammaksi, kun tila loppui kesken ja päädyin säilyttämään vaatteitani ties missä, lattialla, ikkunalaudalla, tasoilla. Aamuisin ei voinut edes kahvikuppia laskea minnekään, koska kaikki laskutila oli loppunut. Jouduimme työskentelemään tietokoneella sängyn päällä, Matti joskus lattialla huonossa asennossa kyyryssä. Olimme olleet tästä tietoisia jo kauan, muttemme kehdanneet myöntää sitä, että unelmiemme asunto oli muuttunut ahdistavaksi loukoksi, jossa ei halunnut enää viettää aikaa. Onneksemme isäni tuli hätiin. 
     Isä oli jo salaa aiemmin katsonut meille Tampereelta omistusasuntoja, mutta nyt hän kertoi siitä ensimmäistä kertaa meille. Olin kuvauksissa sinä päivänä kun näyttö olisi ollut, joten vanhempani joutuivat tiukan paikan alle, kun heidän piti tehdä nopeita päätöksiä kämpän suhteen, koska niitä ei ollut montaa saatavilla. Isä kertoi, että jätti tarjouksen ja että nyt pitäisi toivoa parasta. Minulla oli ristiriitaisia tunteita, en ollut varma haluaisinko muuttaa ollenkaan, pidin Amurin kämpästä niin valtavasti. Parin päivän "suremisajan" jälkeen ymmärsin sen: me emme voi elää näin. Isä ajoi minut Kalevaan ja osoitti Siwan lähellä olevaa kerrostaloa.
"Siinä on teidän koti".
      Seuraavan kuukauden ajan olin innoissani, halusin muuttaa saman tien. Harmikseni sain kuulla, että edelliset asukkaat muuttaisivat vasta elokuun lopulla. Minua ahdisti niin paljon olla Amurissa etten tiennyt miten päin olisin ollut. Koulu ei ollut vielä alkanut ja minusta tuntui kuin olisin elänyt tyhjän päällä, ei missään. Päivät ja viikot kuluivat ja pikkuhiljaa opin arvostamaan viimeisiä päiviä ihanassa Amurin kämpässä. Nautin jokaikisestä keskustaan ja takaisin reissusta, Valintatalossa käymisestä, rapun tutuista äänistä, aamuisin heräävästä sisäpihasta. 
     Eräänä päivänä sähköpostini kilahti. Viesti tuli Zebra poetry film festivaaleilta. Minun ja Artun elokuva "Kuolema on IN!" oli valittu heidän ohjelmistoonsa. Kesti monta viikkoa ennen kuin ymmärsin kuinka upea ja iso asia se olikaan: 750stä elokuvasta juuri meidän elokuva oli valittu joukkoon. Berliini. Olin aina haaveillut käyväni siellä ja nythän minulla on tilaisuus tehdä niin. Teemme viiden päivän matkan äitini ja Artun kanssa ja yövymme erään tuttumme luona. Olen sekaisin onnesta.
     Koulut alkoivat viime viikolla ja minua jännitti. Olin innoissani, mutta samalla pelotti. Ensimmäisestä päivästä en muista juuri mitään, kun olimme syömässä, huomasin, kuinka pääni tärisi kun yritin epätoivoisesti lappaa ruokaa suuhuni. Mutta nyt on kaikki hyvin. Olen tavannut miljoona uutta upeaa ihmistä ja jokainen päivä on ollut ihana. 
     Tänään sain avaimet Kalevan asuntoon. Kun astuin eteiseen, minusta tuntui heti kodilta. Lattiat ovat juuri uusittu, ne ovat vaaleanharmaat. Eteisessä on kaksi suurta peilikaappia. Makuuhuone on jaettu kahteen osaan, toisesta puoliskosta on tehty työhuone. Ikkunoita on kahteen eri suuntaan ja parvekkeella voi seurata ihmisvilinää. 
     Minua oli koko kesän ahdistanut myös rästissä oleva musiikkivideo. Minun piti tehdä se yksin kokonaan, olinkin jo käynyt Turussa kuvaamassa Veetiä. Minun oli pakko pyytää apua, koska tiesin, etten pystyisi siihen yksin millään, en ainakaan kovin hyvään tuotokseen. Tänään istuimme Artun kanssa editoimaan ja pääsimme hyvin alkuun. Musiikkivideosta on tulossa parempi kuin yksikään musiikkivideo jonka olen tähän asti tehnyt. Tiedän, että saan yksinkin aikaan suuria asioita, mutta Artun apu oli minulle korvaamaton. 
     Tästä syksystä lähtien pääsette seuraamaan opiskeluani TAMKissa ja kuulemaan uusista mielenkiintoisista projekteista ja tapahtumista. Stay tuned !

~ Minni ~