Perjantai
Nukuin huonosti. Jännitti aivan liikaa. Vaikka Kelaamon näytös oli vasta kuudelta, en jotenkin saanut vaatteita päälle, kuin vasta kymmenen minuuttia ennen kuin juoksin pihalle. Olin niin iloinen kun näin kuinka monta mun kaveria oli tullut paikalle katsomaan. Äiti ojensi pienen kuoharipullon, jossa oli pinkki rusetti. Istuttiin alas.
Oli hienoa, kun Kelaamo oli osannut valita niin erilaisia elokuvia. Matti istui mun vieressä ja piti mua kädestä kiinni, kun The Body Never Lies alkoi pyöriä. Tuskin oltiin päästy edes siihen kohtaan, kun vauvan kasvot tulevat sumun takaa esille, kunnes filmi meni poikki. Muut elokuvat jatkoivat normaaliin tapaansa ja minulle tuli hätä.
Ajattelin, että "kyllä se vielä näytetään. Viimeistään lopussa näytetään". En pystynyt enää keskittymään loppuihin elokuviin ja se ärsytti.
Näytös loppuu, muut alkavat pukea vaatteitaan. Pian ilmoitetaan, että festarikopio oli viallinen, eikä mun leffaa voida näyttää. Muserrun. Koko viikon kestänyt jännitys purkaantuu itkuna, joka ei lopu millään.
En todellakaan aio syyttää ketään, mutta tällä hetkellä olo on epätodellinen. Menetin tilaisuuteni näyttää, että kuka olen. Menetin yleisöni.
The Body Never Lies from Minni Välipakka on Vimeo.
On kuitenkin upeaa, että minulla on näin ihania läheisiä, jotka tukevat minua tilanteessa kuin tilanteessa. En silti ole varma, pystyykö kukaan käsittää, kuinka tärkeää tämä oli minulle.
Onneksi sain lauantaina kasattua itseni, koska oli mun työvuoro. Olen supertyytyväinen lauantain kuviin ja toivon, että sunnuntain kuvat onnistuvat yhtä hyvin!
~ Minni ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti