Huh. Jaan teille jännän leikkauskokemukseni. Uuuu
Tosi moni sano, että kui siistii nukuttaminen on. Tavallaan olin innoissani siitä, että miltä se tuntuu, kun vintti menee pimeäks, mutta silti pelotti liikaa. Menin sairaalaan yksin. Siellä mä vaihdoin vaatteet ja kökötin keltaisella nahkatuolilla, että mut haetaan. Kirurgi kertoi mitä mulle tehdään, eikä se helpottanu mun jännittämistä ollenkaan. Sit siellä leikkauspöydällä mä vaan repesin. Kyyneleet valu poskia pitkin ja ahdisti. Kaikki vaan häärää siinä jotain, tulee vaan lisää ja lisää ihmisiä, toinen puhuu mulle, toinen yhtäkkiä pistää ja se nukutusaine tuntu kamalalta, mä vaan toivoin, että mä nukahtaisin pian. Sit kun heräsin ja mulle annettiin mehujää käteen, huomasin, että se mehujää oli ihan veressä, haha! Siinä sitten makasin ja nielin omaa vertani, juu, namia.
TERVE. Turposin aika kivasti, en tunnistanu itteäni enää peilistä. Olin ihan dead pari päivää, mut onneks mulla on niin ihana perhe ja poikaystävä, jotka huolehti musta<3 en pystyny puhumaan kunnolla, enkä tod syömään mitään, teelusikka oli ainoa joka mahtu suuhun. Onneksi nyt tällä hetkellä turvotus on laskenu, mut mua edelleen vähän huimaa, kun kävelen. Syke oli eilen semmonen 135 paikkeilla, wuuhuu! Mitä mulle siis oikeastaan tehtiin tuolla leikkauksessa? Mulla ei oo mitään hajua. Eikä mitään hajua miten tästä eteen päin. Multa puuttuu yksi hammas ja tikkejä sojottaa joka suuntaan ja mulla on kuulemma porattu luuta ja ties mitä. En saa siitä mun sairaskertomuksesta mitään selvää. Oli jotenkin hassua maata sohvannurkassa, kun ei ollut kipeä, vaan jotkut muut ihmiset on aiheuttanu mulle tän olon. Jännää. Eilen kävin Prismassa, että saisin vähä raitista ilmaa, mutta meinasin pyörtyä ja äänet kaiku vaan päässä... tänään uusi yritys.
Oon tän viikon aikana kattonu varmaan 10 leffaa jo, tää biisi soi päässä leffasta S1m0ne:
Hyvää viikonloppua!
~ Minni ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti