On kulunut vuosi siitä, kun viimeksi olen päivittänyt blogia. Minulle on tapahtunut niin paljon asioita, joista haluaisin kertoa, mutta tällä kertaa voisin kirjoittaa siitä minulle kaikkein tärkeimmästä asiasta.
Erosin Matista syyskuussa 2015. Molemmat olivat miettineet sitä pitkään. Olimme hyvin erilaisia, ensiksi ajattelin, että se ei haittaa, mutta kun aloimme lähes päivittäin tapella siitä, mitä sarjaa tai elokuvaa katsomme, missä käymme baareissa alkoi se pikkuhiljaa tuntua kurjalta. Katsoin telkkaria yksin, kun Matti oli työhuoneessa, kävin ilman häntä baareissa ja otin Helsinkireissuille mukaan mieluummin äidin, kuin oman poikaystävän. Uskokaa tai älkää, vaikka olimme olleet 3,5 vuotta yhdessä, ero oli silti erittäin kivuton. Totta kai ensimmäiset päivät me itkimme, mutta olimme päättäneet, että "tehdään tästä mahdollisimman helppoa". Siitä haluan kiittää Mattia. Etsimme yhdessä Matille asuntoa, jaoimme tavarat sovussa ja nukuimme vierekkäin, kunnes Matti haki viimeiset tavaransa ja antoi avaimensa minulle. Olo tuntui helpottuneelta.
Kämppäni oli sotkuinen. Aloin tehdä siitä omaani. Vihdoinkin hyllyyni mahtui kaikki elokuvani ja taidekirjani. Astioita puuttui paljon, joten aloin hankkia niitäkin taas. Menetin leivänpaahtimen ja vedenkeittimen lisäksi myös pleikkarin ja television. Onneksi kaikki huonekalut sentään jäivät. Isä asensi olohuoneen seinälle uuden hyllyn ja äiti auttoi siivoamisessa. Kävelin siistissä asunnossani ja minusta tuntui todella hyvältä.
Avasin Tinderin. Kävin paljon baareissa ja tapasin valtavasti uusia ihmisiä. Syyskuussa kännykkäni ruutuun ilmestyi kuva hyvinpukeutuneesta miehestä. Miehen nimi oli Ville. Painoin sydäntä. Matchi tuli. Sanoin hänelle, että pidän hänen tyylistään. Ville oli katutaiteilija ja itse asiassa Lappeenrannasta, eikä Tampereelta. Hän oli käymässä Tampereella, koska oli pitämässä puhetta Tesomalla jossain seminaarissa. Emme nähneet sinä lauantai-iltana, vaikka myöhemmin sain tietää, että hän oli yöpynyt melkein naapurissani.
Ville ehdotti sunnuntaina, josko lähtisin hänen kanssaan Näsinneulaan. En tiedä mistä tämä johtui, mutta kieltäydyin. Minua ei kiinnostanut pätkääkään. Sitten hän ehdotti jätskille menemistä ja minä kieltäydyin taas. Emme tavanneet ja Ville lähti takaisin Lappeenrantaan.
Ville yritti jutella minulle useaan kertaan Tinderissä. Hän pyysi numeroani ja taisin vastata siihen "jos jutun taso on toi, niin ei todellakaan". En enää muista, miksi olin niin tyly. Ehkä en ymmärtänyt Villen huumoria tai sitten minulla oli muita murheita. Marraskuussa aloin kuitenkin lämmetä. Vaihdoimme numeroitakin, vihdoin.
Tekstailimme toisillemme päivittäin. Ville kertoi, että on tulossa maalaamaan Tampereelle joulukuussa, sovimme, että näkisimme silloin. Ehdotin kuitenkin, että näkisimme aikaisemmin. Samana päivänä sain vihdoin kissani kotiin, jota olin odottanut koko syksyn. Minua hieman hirvitti, että Ville tuli juuri sinä päivänä luokseni, kun Vinkkukin tuli. Pelkäsin tyyliin, että Ville kierii sen päälle yöllä tai päästää sen vahingossa karkuun kun olen koulussa. Onneksi mitään pahaa ei kuitenkaan tapahtunut.
Ville sai kyydin Tampereelle ja hänet pudotettiin huoltoasemalle. Kävin äkkiä kaupassa ostamassa maitoa kahvia varten ja Ville seisoikin jo toisella puolella tietä, kun tulin kaupasta. Sydämeni hakkasi. Olin päästämässä täysin vieraan ihmisen luokseni ja vieläpä kahdeksi yöksi. En uskaltanut katsoa Villeä päin, minua ujostutti niin paljon. Tuijotin kahvikuppiani. Keksin, että ottaisin Villestä ja Vinkusta Polaroidilla kuvan. Ville otti pienenpienen Vinkun syliinsä ja kun painoin laukaisinta, kuvaa ei tullut ulos. Filmi oli loppunut, pahus. Aloimme tehdä ruokaa. Ville oli tuonut kikhernejauhoja, josta hän teki minulle vegaanisen munakkaan. Olin ollut kasvissyöjä viimeksi 2012 ja koska Matti söi lihaa, söin minäkin lihaa seurustelumme ajan. Ville on kasvissyöjä, mutta sanoi minulle, että välillä huomaa olleensa montakin viikkoa vegaani, kun ei juurikaan käytä maitotuotteita tai munia.
Äiti tuli tuomaan Vinkun tavaroita, roskiksen vessaa varten ja kynsisakset. Ville siis tapasi äitini samana päivänä, kun hän tuli luokseni ensimmäistä kertaa! Äiti antoi eteisessä hyväksyvän katseen. Joimme Villen kanssa viiniä, söimme ja katsoimme elokuvaa. Seuraavana aamuna lähdin kouluun ja sain pian perääni whatsappiini kuvan Vinkusta ja Villestä. En meinannut millään keskittyä koulussa, kun ajattelin vain Villeä. Onneksi meillä oli vain elokuva-analyysiä. Heti sen jälkeen lähdin keskustaan ja söimme Villen kanssa Kauppahallissa lounaan.
Kun saatoin Villen keskustaan, pidimme toisiamme kädestä. Se tuntui niin luonnolliselta ja hyvältä. Söimme Gopalissa ja Ville lähti kohti rautatieasemaa. Kun Ville lähti, en tiennyt mitä ajatella. Pitikö minun vain unohtaa hänet, etten ajattelisi häntä liikaa, mitä jos tästä ei tulekaan mitään, en haluaisi käyttää liikaa energiaa, mitä jos minuun sattuu? Huomasin, etten pystynyt olla ajattelematta Villeä. Aloin selvittää miten pääsisin Lappeenrantaan. Junaliput maksoivat edes takas 100 euroa, auts. Bussilla kestäisi 7 tuntia. Olin todella epätoivoinen ja rukoilin äidiltä, että saisin lainata autoa, sillä autolla perille oli vain 3,5 tuntia. Itkin, kun äiti kieltäytyi, mutta vihdoin monen päivän painostuksen jälkeen sain ottaa auton!
Lähdin yhdeksältä aamulla ajamaan kohti Lappeenrantaa. Pisin matka, jonka olin ajanut yksin oli Tampereelta Helsinkiin. Pelotti miten jaksan ajaa ja se, että olen ajamassa lähes tuntemattoman tyypin luokse Lappeenrantaan, jossa en ole koskaan käynyt, en lähelläkään! Onneksi porukat olivat hankkineet uuden auton, jossa oli navigaattori ja auxpiuha. Kuuntelin koko matkan hyvää musaa ja lauloin äänekkäästi mukana, että pysyisin hereillä. Välillä Ville soitti ja kysyi missä kohtaa menen. Minua jännitti niin paljon, etten pysähtynyt matkan aikana kertaakaan. Vihdoinkin melkein neljän tunnin ajomatkan jälkeen saavuin Lappeenrantaan. Ajoin rautatieasemalle ja siellä Ville odotti minua. Olin niin iloinen.
Lappeenrannassa Ville näytti minulle paikkoja ja tutustutti minut kavereihinsa. Minulla oli todella hyvä olo. Emme millään olisi halunneet olla erossa, joten Ville tuli mukanani Tampereelle, mikä oli hyvä siitäkin syystä, ettei minun tarvinnut ajaa yksin takaisin. Vein auton takaisin porukoille ja Ville tapasi nyt myös isäni. Söimme sushia ja äiti heitti minut, Villen ja Vinkun takaisin luokseni. Illalla minulla oli hämmentynyt olo.
Aloin itkeä. Ville yritti kysyä mikä minulla oli. Itkukurkussa kerroin, kuinka paljon rakastan Villeä ja että kuinka siisti ja cool hän oli ja kuinka arvostan häntä ja silloin Villekin alkoi itkeä. Siinä men sitten olimme sängyllä ja itkimme ja halasimme. Seuraavan päivänä minun piti editoida yhtä lyhäriä ja olin työhuoneessani, kun Ville taas teki omia juttujaan läppärilläni olkkarissa. Ville tekstasi minulle, vaikka olin työhuoneessa ja viestissä luki "aletaaks oleen". Aloin hysteerisesti kiljua ja itkeä ja juoksin Villen luokse olohuoneeseen ja halasin ja pussasin häntä. Seuraavina päivinä soittelin kavereitani läpi ja kerroin, kuinka olen tavannut ihanan miehen ja minun teki mieli kuuluttaa sitä joka paikkaan!
Olemme olleet yhdessä nyt puoli vuotta. En voi uskoa, että olen tavannut näin ihanan ihmisen. Villen kanssa teemme ihan älyttömän hyvää ruokaa (olen oppinut niin paljon uusia reseptejä!!), katsomme piirrettyjä (tällä hetkellä menossa Alfred J. Kwak), suunnittelemme yhteisiä taideprokkiksia ja meillä on tietty oma kissavauvakin. Olen Villen kautta tutustunut uusiin ihmisiin, lisännyt Spotifylistalleni hyvää musaa ja nähnyt elokuvia, joiden olemassaolosta en ole tiennytkään. Olen niin rakastunut, että kohta tämä postaus valuu siirappia! Tällä hetkellä olen bussissa matkalla Helsinkiin, koska olen menossa kuvaamaan Suomenlinnaan ja minua jännittää ihan hirveästi, koska joudun käyttämään kameraa, josta en tiedä mitään. Onneksi Ville tekstailee minulle ja tukee minua, muuten en ehkä selviäisi!
~ Minni ~
